Kasvuyrittäjä alkoi uskoa prosesseihin

Kasvuyrittäjä alkoi uskoa prosesseihin

– On hämmästyttävää, kuinka samanlaisia ongelmia muut kasvuyhtiöt taklaavat. Tie menestykseen on aika identtinen, Frosmo Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Gummerus sanoo.

Alussa Mikael Gummerus oli firman ainoa myyntimies, joka tilasi vessapaperit, hoiti rahoituksen, tsemppasi työkavereita eikä kertonut muille, kuinka lähellä konkurssia ollaan.

– Toimitusjohtajan alkuvaiheen duunia, Gummerus summaa. Hän on yksi Frosmo Oy:n neljästä perustajasta ja edelleen yrityksen toimitusjohtaja.

Yrittäjänä Gummerus oli ajatellut olevansa oman itsensä herra. Kukaan ei vaatinut häneltä mitään vaan oli Gummeruksesta itsestään kiinni, mihin hän keskittyi.

– Kukaan ei vaatinut kilpailija-analyysiä ja markkinakartoituksia säännöllisesti käsiteltäväksi, ei niitä ruvennut tekemään, Gummerus sanoo. Lyhyen aikavälin tekeminen sekä resurssien ja prosessien vähäisyys alkoi kuitenkin aiheuttaa yrityksessä kipuilua.

Ennen kaikilla oli tosi hyvä fiilis – pian tuntui ettei kellään ollut hyvä fiilis

– Kun emme miettineet tarpeeksi pitkällä aikavälillä millaisia henkilöitä ja funktioita firmaan tarvitaan – resurssien suunnittelu ja prosessit olivat olemattomat – väkimäärän kasvaessa lähemmäs sataan arki rupesi olemaan kauheaa tulipalojen sammuttelua, Gummerus muistelee.

Frosmon ollessa vielä pieni yritys perustajat kieltäytyivät prosesseista ja palavereista. Tiedon leviämisen lakatessa 1500 neliön tilassa, noin 120 työntekijän kesken, käytäväkeskustelut eivät enää riittäneet.

– Tajusihan sitä itsekin, että näihin asioihin pitää panostaa, mutta hallitus auttoi erityisesti laatimaan suunnitelmaa siitä, minkälaisia ihmisiä tarvitaan minkälaisiin rooleihin tulevaisuudessa, Gummerus kertoo.

Frosmon hallitus on tuonut yritykseen pidemmän tähtäimen ajattelua ja näkemystä siihen, miten valmistautua olemaan iso organisaatio. Merkittävä askel kasvuun on ollut, että maaliskuussa 2016 Gummerus sai esimiehen: ulkopuolisen hallituksen puheenjohtajan Pasi Pölösen. Siihen asti hallituksen puheenjohtajana oli toiminut yrityksen kanssaperustaja ja hyvä ystävä – uusi puheenjohtaja muutti dynamiikkaa.

Esimies minulle, toimitusjohtajalle?

Perustajayrittäjänä Gummerus ei ollut ollut kenelläkään töissä noin kymmeniseen vuoteen. Ajatus esimiehestä tuntui aluksi oudolta.

– Eihän hallituksen puheenjohtaja ole perinteinen esimies, vaan mietimme asioita yhteistyössä. Esimies on auttanut keskittymään ja tiputtamaan vähemmän tärkeitä asioita pois työlistaltani. On tullut selkeästi enemmän fokusta ja sitä kautta selkeästi sovittuja aikatauluja asioista, jotka pitää toimittaa.

Toimiva yhteistyö puheenjohtajan kanssa on kehittänyt Gummeruksen omaa johtamista, minkä kautta oppeja on valunut myös johtoryhmälle.

– Oli tosi tärkeää sopia heti aluksi, että meidän on pystyttävä puhumaan suoraan ja avoimesti. Sitä kautta hyvä haastamisen ja keskustelun kulttuuri syntyi. Kokoukset eivät ole formaaleja raporttien esittämistä, vaan puolin ja toisin miettimistä ja keskustelua tilanteiden parantamisesta. Tähän auttaa myös se, että hallituksemme on pieni, ja sellaisena sen aiomme myös pitää.

Nykyään Gummeruksen ajasta menee merkittävä osa hallituksen kanssa työskentelyyn, sijoittajaneuvotteluihin, yhtiön tulevaisuuden ja fokuksen miettimiseen. Frosmo Oy:n strategiaprosessi on hyvin iteratiivinen, sitä mietitään ja kehitetään aktiivisesti.

Gummeruksen ennen lähitulevaisuuden ajattelu ja tekeminen on muuttunut pitkäjänteisemmäksi: toimitusjohtaja tarkastelee usean vuoden horisonttia yhdessä hallituksen kanssa. Hän pitää yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan lähes viikoittain.

– On hämmästyttävää, kuinka samanlaisia ongelmia muut kasvuyhtiöt taklaavat. HR-asiat, prosessit, delegointi, hallitustyö… Tie menestykseen on aika identtinen, Gummerus sanoo.

Vaikka epäilys liiasta paperityöstä ja turhien raporttien teettämisestä kalvoi häntä ennen hallitustyön virallistamista, hän sai todeta pelkonsa vääriksi.

– Ymmärsin, että hallitustyö on ammattimaistettava, jotta yhtiö pääsee eteenpäin. Jos näitä asioita ei ymmärrä yhtiön puolesta, yhtiö ei todennäköisesti kasva. Niin se vain on.


Ohjelmistoyhtiö Frosmo on verkkosivujen optimointiin ja käyttäjäkokemuksen parantamiseen keskittyvä yritys. Yritys on kasvanut viimeiset vuodet noin 150 prosentin vuosivauhtia ja työllistää nyt noin 100 henkeä. Vuoden 2016 liikevaihto oli noin kuusi miljoonaa euroa.